keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Vadelma-suklaapiirakka kookoksella.


1 (iso) muna
1 dl sokeria
40 g voita
1 dl kookosmaitoa/kookoskermaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl vehnäjauhoja

jokunen desi pakastevadelmia
40 g 70% suklaata

Muna ja sokeri vaahrotettaan. Kuivat aineet sekotettaan keskenään ja lisätään ne kookosmaidon ja sulatetun voin kans taikinaan.

Taikina levitettään voireltuun uunivuakaan ja päälle ripotellaan kohmeiset varelmat ja paloteltu suklaa.

Paistetaan 180 asteesa 18 minuuttia.

Hyvvää jääkaappikylmänäkin.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Mansikkavispipuuro.


Litra jäisiä mansikoita
1,25 dl mannaryynejä
sokeria maun mukaan
(vaniljajauhetta)
vettä

1. Laita jäiset mansikat litramittaan tai anna olla rasiassaan jos sattuu olemaan litran vetoinen. Kaada joukkoon vettä sen verran, että litra tulee täyteen.

2. Kaada vesi mansikoiden joukosta kattilaan. Suasittelen kerroskattilaa, ei tartte sekottaa niin usein. Kuumenna vesi.

3. Lisää veteen mannaryynit, sokeri ja vanilja. Keitä kypsäksi. Aluksi kannattaa sekottaa usein, ettei mannaryynit jämähdä kökköön.

4.Ota kattila hellalta ja heitä jäiset mansikat mannapuuroon.

5. Kun mansikat ovat sulaneet ja jäähdyttäneet kuuman puuron, vispaa sähkövatkaimella tasaiseksi.

6. Harkitse seuraavaksi kerraksi tuplamäärää, mukulat kun syävät kerralla koko kattilallisen.


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Rasvarieska.



rieska:
8 dl ohrajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
0,5 l maitoo
(0,5 tl leivinjauhetta)

päälle:
500-600 g sian kylkisiivuja (noin 3 mm paksuja)
suolaa

öljyä pellille ja käsiin


Sekota rieskan ainekset ja taputtele öljytyille uuninpelleille öljytyillä käsillä neljä puolen sentin paksuista rieskaa. Nostele rieskojen reunoja hitusen ylös, ettei rasva karkaa, ja pistele haarukalla.


Laita kylkisiivut rieskoille ja ripottele suolaa päälle. Paista 300 asteessa 12-13 minuuttia (riippuu uunista, seuraa loppuvaiseessa ettei pala).


Rasvarieska on perinteinen laskiaisen herkku.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Helpot joulupullat.


12 kpl

75 g voita
2 dl maitoo
1 pss kuivahiivaa tai puoli pkt tuoretta
1/2 tl sualaa
0,75 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 huaneenlämpönen muna
4 dl jauhoja

Lisäks maun mukkaan taikinaan (rommi)rusinoita tai voita ja sokeria (+vaikka kaneliakin) voisilmiks.

Laita voi sulamaan kattilaan. Lisää maito ja lämmitä hiivalle sopivaks, ota pois levyltä. Sekota puuhaarukalla muut aineet joukkoon (rusinatkin, jos haluat rusinapullaa). 
Anna nousta kannen alla 30 minuuttia. Kattilan voi nostaa takasin levylle sit ko se on jäähtyny sen verran, ettei polta ennää kättä. Kattilan ympärille voi kiatasta vaikka pyyhkeen, nousee paremmin.

Laita muffinssipellille paperivuakia tai käytä tukevampia vuokia ilman pelliä. Nostele taikinaa kahrella lusikalla vuokiin (älä sekota taikinaa, anna olla ihan semmosta noussutta höttöö). Voitele pullat.

Jos haluat voisilmäpullia, paina nokare voita voideltuun pullaan ja ripsauta vähän sokeria samaan koloon. Nostata vähintään sen aikaa ko uuni lämpiää, mieluummin kauemminki.

Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia, silmällä näkkee ko on valmista.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kantarelli-porkkanalaatikko.


1 kg porkkanoita - kuori, keitä suolavetesä ja soseuta

2 dl puuroriisiä - keitä kypsäks 6 desissä vettä ja suolaa, anna veten imeytyä riisiin

noin 0,5 l kantarelleja - paista voissa piänen sipulin kans

200 g tuarejuustoo (maustamaton tai kantarelli) - lissää pannulle siänien joukkoon

Voitele vuaka, sekota kaikki aineet sekasin ja kaara vuakaan. Paista uunisa 200 asteesa vajaa tunti.



maanantai 28. huhtikuuta 2014

Mangopirtelö ja muita kesäjuamia.


3 dl rasvasta maitoo
1 mango
sokeria maun mukkaan
6 jääkuutioo

Kuari ja palottele mango (säästä pari viipaletta koristeeks), laita maidon ja sokerin kans tehosekottimmeen ja sekota tasaseks. Lissää jäät ja sekota minuutin verran. Kaara kahteen lassiin ja jua heti.

Mangon voi korvata muilla hedelmillä, esim appelsiinilla tai banaanilla, tai vaikka pakastemansikoilla. (Jäiset marjat lisätään jäitten kans.)

***

Sitruuna
3 dl vettä
sokeria maun mukkaan
10-15 jääkuutioo

Kuari ja palottele sitruuna (tai purista mehu jos et tykkää rämmäleistä), laita tehosekottimmeen veten ja sokerin kans. Sekota tasaseks. Lissää jääkuutiot ja sekota minuutin verran. Kaara laseihin ja jua heti.

Mokkafrappe


3 dl tuplavahvaa kylmää kahvia
       tai 3dl kylmää vettä + 3-4 tl pikakahvijauhetta
2 tl kaakaojauhetta
1 tl (intiaani)sokeria
1,5 dl rasvasta maitoo (osan voi korvata kermalla)
5 kpl jääkuutioita

Sekota ainekset, paitsi jää, sekasin tehosekottimella. Lissää jäät ja jatka sekottamista minuutin verran. Kaada kahteen lasiin ja jua heti.

Ohje on sovellettu versio Kenwoodin kMix -tehosekottimen mukana tulleesta ohjeesta.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Possunpihvikastike.


500-1000 g possun filettä (esim. Atria)
voita paistamiseen
vettä
sipuli
tuaretta inkivääriä
pari issoo valkosipulin kynttä
punapippuria/chiliä/pippuria
2 dl kermaa

Ota liha lämpenemmään huaneenlämpöön ainaki tunti ennen paistamista. Ruskista filepihvit kuumalla pannulla. Laita lihat kattilaan ja kiahuvaa vettä päälle sen verran että lihat peittyy, lissää mausteet. Viipaloi joukkoon sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuari inkiväärin palanen ja halkase se pitkittäin, laita palat kattilaan. Keittele vähintään 1,5 tuntia kansi päällä. Ota kansi pois ja keitä viälä pualisen tuntia, seuraa ettei vesi pääse täysin loppumaan. Lissää kermaa ja kiahauta. Kermaa voi kans keittää vähä kokkoon.

Tarjoo keitettyjen perunoitten kans, tai esim uunipunajuurien kans.

Kuva keittämisen alkuvaiheesta. Valmiista en muistanu ottaa kuvvaa, kaikki meni parempiin suihin. Jopa inkiväärininhooja söi hyvällä halulla.

Punajuurilohkot uunissa.



Kuari ja palottele punajuuret lohkoiks ja laita ne voideltuun uunivuakaan. Sekota niihin
hunajaa,
sualaa,
kuivattuja yrttejä,
murskattua valkosipulia
ja oliiviöljyä.
Paista uunisa 200 asteesa ilman kantta 45 minuuttia. Kaara vuakaan ilmestyny neste pois, sammuta uuni ja anna olla jälkilämmösä halutessas viälä vartti.

Porkkanaa voi laittaa joukkoon, tosin punajuuri on parempaa.

Nää on niin hyviä, että niitä syä vaikka kylmänä. :-)

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kalalaatikko.


Jos jääkaapisa ei oo mittään, pakastimesta saattaa löytyä peruna-sipulisekotusta ja kalapuikkoja. Voitele uunivuaka ja kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita vuakaan pohjalle perunaa, lado rivviin kalapuikkoja ja kaada loput perunat päälle. Ripsauta sualaa ja mustapippuria. Jos sulta löytyy purkki kermaa, ni hyvä, mut jos ei löyry, ni laita sit 2,5 dl maitoo (jos ees sitä ei löyry, ni sit on paha). Juustoraaste päällä on hyvvää, toki ilmanki pärjää. Paista uunisa tunti, anna vetäytyä ainaki 5 minuuttia ja sit voit syärä.